sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Askarteluja

 Kun tässä nyt on vuosien varrella tehty kaikenlaisia askarteluja niin päätin nyt sitten esitellä muutaman :)


Mitch Hewer - kollaasi
Death Note, johon ei muuten ole kirjoitettu yhtään nimeä.. :)


Studio Ghibli - taulu

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

The Walking Dead


Monet ovat varmasti huomanneet, että televisiosta tulee Fox kanavalta sunnuntaisin uusi hittisarja The Walking Dead. Jos et jostain syystä ole vielä sarjaan tutustunut ja tiedät, että rakastat Zombie-invaasio leffoja niin suosittelen katsomaan The Walking Deadia. Itse en ole mikään Zombie-leffojen suurkuluttaja enkä pahemmin niistä pidäkään... mutta tämä sarja on poikkeus. Katsoin yhden jakson telkkarista ja sitten olikin jo tuotantokaudet yksi ja kaksi ahmittu saman viikon aikana.. On meinaan aika koukuttava sarja.. :)

Sarja on melkoisen raaka.. Itse olen hieman herkkä, joten simmut menee kiinni aika usein joissain kohtauksissa.. Mutta kaiken tuon mässäilyn ja verenvuodatuksen keskellä on jotain mitä puuttuu useimmista Zombie-leffoista, nimittäin Juoni.


Juoni on siis kutakuinkin tälläinen: Amerikkalainen poliisi Rick herää koomasta paikallisessa sairaalassa. Kun hän alkaa tutkia ympäristöä, huomaa hän pian että kaikki ei ole ennallaan. Ympärillä on pelkkää kuolemaa. Rakennukset ja autot lojuvat hylättyinä ja siellä täällä on ruumissäkkejä. Kaiken kukkuraksi osa ruumiista kävelee ja on verenhimoisia. Rick yrittää epätoivoisesti löytää kaiken tuon keskeltä vaimonsa ja poikansa. Mutta mitkä ovat mahdollisuudet kun maailman väkiluvusta vain kourallinen on hengissä?

Hienona poikkeuksena leffoihin on se, että tämä on jotenkin todellisemman oloista. Kukaan ei kutsu Zombeja Zombeiksi vaan jokainen ryhmä, joka selviytyy erikseen on keksinyt oman kutsumanimen näille kuolleille esim. "Walkers" tai "Geeks". Tämä mielestäni kertoo siitä, että kaiken on täytynyt tapahtua todella nopeasti, jos kerran Media ei ole kerennyt nimetä olioita siten, että koko kansa kutsuu niitä siten. Ihmiset joita Rick tapaa eivät myös koskaan käytä sukunimiään (En edes muista onko Rickin sukunimeä kerrottu..), sillä ei kai sukunimellä ole merkitystä kun ollaan keskellä maailmanloppua... tai ainakin ihmisten loppua.


Syy miksi otin tämän käsittelyyn on se, että harva varmaankaan tietää, että The Walking Dead perustuu samannimiseen sarjakuvaan. Sarjakuvaa käsikirjoittaa Robert Kirkman ja kuvittaa Charlie Adlard (joka korvasi Tony Mooren 7# numeron jälkeen) Eli jos sarjakuvaan on luottaminen niin sarja jatkuu vielä pitkään. Tosin jos sarja ei menesty tarpeeksi hyvin niin voi olla, että loppuu aiemminkin........


tiistai 22. toukokuuta 2012

Tummia silmänalusia ilman kimallusta..




Nyt seuraa paha kysymys. Mikä on vampyyrin ja vampyyrin ero?


Annan Vihjeen:


Jos et huomannut eroa.. On ihan oikein että sinut imetään kuiviin.

Eli kuten nokkelimmat päättelivät.. Kyllä. Olen vihdoin nähnyt Dark Shadowsin. Ja koska kaikki varmasti uskovat minua kun sanon, että leffa on täydellinen niin en keskity sen analysoimiseen.. ainakaan paljoa :)

Tim Burton + Johnny Depp + Danny Elman +
Helena Bonham Carter + Michelle Pfeiffer = 
Burttongasm
Jälleen kerran täydellinen työryhmä siis. Burtonin ihanat synkät maisemat ja Danny Elfmanin sävelmät ovat todella todella todella ihana yhdistelmä ! En varmaan saa taas nukutuksi kun olen ihan Dark Shadows fiiliksellä ! Tätä kirjoittaessakin kuuntelen soundtrackiä spotifystä.... :))) En malta odottaa, että saan lisättyä Dark Shadowsin DVD-hyllyyni muiden Burton leffojen viereen ! Hmm.. ihan kuin olisin jauhanut tähän mennessä vain ylifanituksestani...

Parasta leffassa kuitenkin on nimenomaan se, että jälleen kerran saimme valkokankaalle OIKEAN vampyyrin, joka a) ei kimalla auringon valossa b) ei ole tolkuttoman rakastunut johonkin emohutsuun c) oikeasti tappaa viattomiakin ihmisiä.. Lasten täytyy oppia, että kun kohtaa vampyyrin niin se ei automaattisesti tarkoita ikuista kolmiodraamaa tämän, ihmissuden ja draculan välillä. Vaan silloin kun kohtaa vampyyrin on vain toivottava että taskusta löytyy hopea esineitä, vaarna ja/tai pussillinen päivänvaloa. Sekin helpottaa jos seuranasi on Van Helsing tai Abraham Lincoln.


Burtonin luoma versio Barnabas Collinssista on tyylikäs, sivistynyt, tummasilmäinen, verenjanoinen ja Johnny Depp.
Leffassa oli myös yksi juttu mitä ihmettelin... nimittäin jo toistamiseen Burtonin leffan päähenkilön rakastetun nimi oli Victoria.. Aikaisemmin siis Corpse Bridessa... onhan se toki nätti nimi, mutta miksi toistamiseen sama? Hahmotkin olivat hieman samanoloiset keskenään... Voisiko tässä olla jotain muutakin?
Burton on nimittäin usein leffoissaan puinut osittain omaa elämäänsä.. Esimerkiksi Burton on myöntänyt, että koska urheilulliset pojat koulussa kiusasivat häntä pienenä, esittää hän usein leffoissaan urheilijat (etenkin rugbyn pelaajat) täysinä idiootteina. Tämä näkyy ainakin elokuvassa Bettlejuice. Ehkä siis kyseessä on joku kauan sitten epäonnistunut rakkaus... No kuka tietää... :DD

Lopuksi on vaan pakko vielä mainostaa, että elokuva on katsomisen arvoinen ja varmasti Burton ja/tai Depp fanien mieleen.. :) Leffasta voi myös näiden huippu näyttelijöiden lisäksi bongata kaksi ihmistä Christopher Leen ja Skinsistä tutun Cassien.
Täytyy varmaan joskus yrittää tutustua tähän Dark Shadows tv-sarjaan.. sitten pääsisi ainakin vertailemaan näitä... :))

torstai 17. toukokuuta 2012

My Youtube Life

Jokainen varmasti käyttää päivittäin Youtubea eli en edes aio selittää siitä yhtään mitään. Melkein kaikilta varmasti löytyy käyttäjäkin sieltä. Nyt ajattelin vähän kertoa omasta Youtube elämästäni. Eli millaisia videoita sieltä katselen ja mitä kanavia seuraan :)

Täytyy kyllä myöntää, että eniten tulee katsottua musiikkivideoita. Niin tunnettujen artistien Vevo-kanavien videoita kuin fanien tekemiä parodia musavideoita. Olen kuitenkin onnistunut löytänyt monia helmiä, jotka eivät ole kuuluisaksi asti päässeet muuta kuin juuri tuolla kyseisellä sivustolla (Ainakaan Suomessa..) Tässä muutama suosikki Random-muusiikkoni:

Tämä ihana Dj tekee aivan mahtavaa musaa mm. Disney elokuvien pohjalta. Hän muokkaa elokuvan repliikkejä siten, että ne muuntuvat laulun sanoiksi. Taustalle lisätään elokuvan musiikilta kuullostava melodia ja mestariteos on valmis!

Aivan mielettömän hyvä lauluääni ja äärimmäisen komea kaveri! Tutustuin juuri tämän Hunger Games - parodian tiimoilta häneen.

PokeRemixStudio tekee loistavia remixejä vanhoista ja uusista Pokemon-musiikeista. 


Mutta mitä olisi Youtube ilman niitä kunnon viihdyttäjiä. Monet video bloggaajat eli vloggaajat ovat myös suosikkejani. Listalta löytyy mm. Annoying Orange ja Ray William Johnsson... mutta koska kaikki tuntevat nämä kaksi.. niin esittelen nämä vähän tuntemattomammat.. :)

Charlieissocoollike
Charlie McDonnell on hauska, Britti, fiksu ja komea... eli melkein kuin täydellinen poikamies.. Hän osaa tehdä videoistaan mielenkiintoisia ja ne on helppo ymmärtää. Asiat käsitellään lyhyesi ja ytimekkäästi.. huumorilla maustettuna :)


barelypolitical
Barely Political on kanava, jossa kaksi herraa Mark ja Todd tekee hauskoja videoita. Mm. Musiikkivideo parodioita, Super Therapy Sessioneita ja barely guys nimistä nukke sketsejä.


Smosh
Joo tästäkin osiosta löytyy sitä mieskomeutta... (stna kun tää mun blogi on niin vitsin gay...) ja nyt siis tarkoitan Smoshin Anthonyä.. :) Joo siis nämä kaksi kundia Anthony ja Ian tekevät hauskoja videoita eli siis parodioita nämäkin... useinmiten videopeleistä ja elokuvista... joten ne osuvat ja uppoavat minuun kuin kuumaveitsi kinskiin vai miten se nyt meni... :))

 Siinä jotakin minun suosikkejani siis.. käykää ihmeessä myös tutustumassa näihin.. ette varmasti tule pettymään :)

maanantai 7. toukokuuta 2012

Movie Monday #48 - Oheistuote

Tämähän tuli kuin tilauksesta.. yritinkin miettiä hyvää syytä rehvastella uusimmalla ostoksellani.. :))
Uusin Movie Monday:
Löytyykö sinulta elokuva-aiheisia oheistuotteita? Julisteita, kirjoja, vaatteita, leluja, pinssejä, astioita yms. Harrastatko oheistuotteita intohimoisesti vai et ollenkaan? Mistä hankit oheistuotteesi ja oletko valmis maksamaan suuriakin summia? Vai ärsyttääkö koko touhu?

Eli siis löysin sieltä huuto.netistä jotain todella söpöä, mikä oli tietenkin pakko saada... Nimittäin...


 IHANA TOTORO PEHMO !!!

Katsokaa nyt kuinka suloinen !

Elsakin tykkäsi tästä... :)
 Itsehän en siis kovinkaan paljon leffa krääsää keräile enää. Pienenä tuli kaiken maailman figuureja hankittua esimerkiksi Harry Potterista. Nykyään oheistuotteiden hankkiminen rajoittuu kyllä pelkästään julisteisiin... Nytkin seinällä komeilee X-men First Class, Dark Shadows, Dark Knight ja Alice in Wonderland julisteet.. (Niin ostinhan minä myös Alice in Wonderland seinäkalenterin...) Tapana minulla on ollut, että vaihdan aina silloin tällöin nuo seinällä roikkuvat toisiin, kunhan saan uusia. Nytkin minulla odottaa Nälkäpeli (Josh Hutcherson) juliste seinälle pääsyä kunhan vaan saan inspiraation vaihdella niitä..


Myös itse olen joskus jotain innostunut tekemään kuten tämän Tim Burton-Kolaasin


Sitten laitoin vielä loppuun muutamia kuvia leffa-esineistä mitkä olisi melko siistiä omistaa... :)
 Kaikki saavat itse tunnistaa esineet, joten en vaivaudu niitä luettelemaan... :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...