keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Parhaimmat Roolisuoritukset

Olen joskus aiemmin kertonutkin kuinka hankala on asettaa omia suosikkileffoja järjestykseen. Toinen hankala parhaimmuusjärjestys on näyttelijät. Monet näyttelijät suoriutuvat rooleistaan hyvin ja esim Ralph Fiennes ja Natalie Portman ovat yhdet suosikkinäyttelijöistäni, mutta eivät onnistu joka kerta. Tuskin kukaan näyttelijä onnistuu aina tai edes joka kerta, joten tämä on ehkä vähän turha peruste luoda listaa lemppareista. Sen sijaan parempi tapa voisi olla ihan vaan nostaa ne suoritukset, joiden vuoksi on kokenut paljon tunteita ja jotka vielä vuosienkin päästä ovat kirkkaina mielessä (vaikkei yleisesti olisikaan sellaisia lempparinäyttelijöitä). Osa on ehkä saanut Oscarin, osa vain ehdokkuuden ja toiset eivät edes saaneet mitään huomiota akatemialta.

Koska nämä asiat ovat niin mielipide seikkoja niin en edes ala perustelemaan ihmeellisemmin valintojani. Mikäli olet samaa mieltä jostain niin se on jees ja mikäli olet täysin eri mieltä niin ilmaise toki sekin! Jälleen kerran pidin kriteerinä sitä, että jos minun täytyy miettiä kuuluuko näyttelijä tälle listalle niin silloin hän ei kuulu. Tässä tulee minun suosikkinäyttelijä suoritukseni vuosien varrelta! (Huom! Jos minulta kysytään viikon päästä niin nämä on varmasti taas muuttuneet.. Näin vaikeaa se on...)


Hilary Swank - Boys Don't Cry
Best Actress in a Leading Role - Academy Awards

Helen Mirren - The Queen
Best Actress in a Leading Role - Academy Awards

Bruno Ganz - Perikato
Best Actor - Bavarian Film Awards

Natalie Portman - Black Swan
Best Actress in a Leading Role - Academy Awards


Eddie Redmayne - Theory of Everything
Best Actor in a Leading Role - Academy Awards

Oscar Isaac - Inside Llewyn Davis
Ehdokkuus, Best Actor in a Motion Picture - Comedy or Musical - Golden Globes

Colin Firth - Kuninkaan Puhe
Best Actor in a Leading Role - Academy Awards

Michael keaton - Birdman
Ehdokkuus, Best Actor in a Leading Role - Academy Awards



Kunniamaininnat:

Benedict Cumberbatch - Sherlock
Lead Actor in a Miniseries or a Movie - Primetime Emmy

2 kommenttia:

  1. Uuuhuuu! Listoja <3

    Helen Mirren ja Natalie Portman - kyllä!

    Colin Firthia en liiemmin edes muista King's Speechista, mutta sama koskee koko leffaa...

    Muistelen Isaacin olleen hyvä Inside Llewyn Davisissa, mutta ei kyllä sen tarkempaan muistikuvaa, millainen hahmo hänellä siinä oli. Muistaakseni siinä ei ollut ainakaan liikaa dialogia, siinä leffassa.

    P.s. Cate Blanchett on hyvä jokaisessa roolissaan eli onnistuu siis aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä miten just tuo Kuninkaan Puhe on omia suosikkeja ja osaa tyyliin repliikitkin ulkoa :'D

      Cate Blanchett on kyllä hyvä, muttei ehkä niitä minun lemppareitani! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...