sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Pokémon GO huumaa ja kuumetta



Enpä muista milloin olisin kirjoitellut tänne vähän jotain henkilökohtaisempaa, mutta kokheillaan! Viimiset  viikot siis käynnissä työharjoittelua Helsingissä ja täytyy sanoa, että olen oppinut aivan huikean paljon kaikkea uutta. Myös tunne siitä, että kyllä niitä oman alan töitä tulee joskus vielä saamaan on vain vahvistunut entisestään. Työskenty Graafikkona on mukavaa ja tunnen olevani siinä hyvä, se on mielekästä ja joka päivä oppii jotain. Työkaverit ovat olleet todella mukavia ja auttaneet aina kun tarvitsee. Pari viikkoa vielä siis jäljellä ja sitten alkaa muutaman viikon "loma" ennen kuin koulut alkaa!

Pokémon GO on myös vienyt mennessään parin viimeisen viikon aikana ja käveltyä on tullut huikeat 70km! Tähän tietenkin lisäksi kaikki se muu aika ulkona peliä pelaissessa. Jos joku olisi viisi vuotta sitten sanonut, että Pokémon tulee takaisin muotiin niin olisin nauranut päin naamaa. En olisi ikinä uskonut, että tulee näin paljon aikaa ihmiset tulevat viettämään aikaa puistoissa ja kahviloissa Pokémonin parissa. Omia retkiä on haitannut, et että tälle viikolle onnistuin saamaan itselleni kovan flunssan ja kuume on alkanut hellittää vasta nyt. Harmittavaa kun kaikki kiva oli tarkoitus tapahtua tällä viikonlopulla ja nyt sitten vuoteen omana... Onneksi Overwatch on pelastanut aika paljon tätä kotona tylsistymistä!


Ropecon jäi nyt sitten tältä vuodelta väliin mikä on ehkä se suurin surku. Olisi ollut kiva nähdä kavereita ja cossata! Cossiahan mulla ei ollut kyllä edes valmiina, mutta ainakin tein hienon luonnoksen siitä mitä voisin tulevaisuudessa cossata. Päätin, että sitten sopivan tilaisuuden tullen niin teen itselleni/teetätän itselleni tälläisen gender-bender Tracerin joka on hieman Steampunkahtava. Ainakin omassa päässä idea on hyvä ja luonnoksessa onnistunut, toteutus sitten varmaan kusahtaa! :)

Ensi viikolla pakko ottaa muut kiinni Pokémonissa ja ulkoilla ihan sikana! Kunnon mukaan tietty mikäli jälkiflunssa iskee.  Tässä vielä tämän hetken tiimini, jossa voi nähdä pieniä vaikutteita Overwatchista! Ei mulla nyt taas muuta ja hyvää alkavaa elokuuta, kohta on joulu!



3 kommenttia:

  1. Not playing Pokemon Go? Download On This Link (Works on Android & iOS)

    VastaaPoista
  2. Pelaatko muuten enää Go:ta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelaan aina kelin mukaan! Nyt ajattelin että voisi lähteä muutaman kilsan lenkille kun on noin hyvä sää :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...